sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Oregonin aurinkokivi


Uusi kivituttavuus, Oregonin aurinkokivi. Näitä ei markkinoilla ole paljon näkynyt. Yllä tummempi (ja puolet kallliimpi) sävy.




Ja tässä vaaleampi. Tuo kaunis punertava sävy tulee tavallaan kiven sisältä, erittäin kaunis kivi. Itse pidän enemmän tästä vaaleasta sävystä. Aion hillota näitä nyt pari kuukautta ja miettiä vasta sitten mitä näistä tekisin.

Pieniä kokeiluja


Tämän riipuksen olen tehnyt jo viikkoja siten, mutta koska olen jo pakannut kaiken harrastukseen liittyvän muuttoa varten, joudumme odottamaan lopullista muotoa kesään. Tai pidempään...Tästä siis on tulossa jokin kaulakoru, ehkä...


Nämä korvakorut toteutin perjantaina. Olen niihin erityisen tyytyväinen siksi, että juotin tuon korun pohjan ennen kieputtelua. En ole juottanut aikoihin, mutta se sujui ilman suurempia ongelmia. Korut halusin hyvin yksinkertaisiksi arkikoruiksi ilman suurta kivihässäkkää. Siksipä näistä löytyy vain yhdet mystic kvartsit, kooltaan vaatimattomat 1,5 mm :)

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Pakkaamisen lomassa


Koruja ei nyt synny, mutta materiaaleja tippuu tasaiseen tahtiin postiluukusta. Yllä kultaista rutiilikvartsia.




Sileitä mystic kvartseja vihreinä. Olen siis sortunut kerta toisensa jälkeen inhokkiväreihini. Voidaan siis virallisesti todeta, että nämä eivät ole enää inhokeita.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Muuton edellä


Olen pakannut koruiluun liittyviä materiaalejani ja käynyt kaikki helmi-helmeltä, kivi-kiveltä läpi. Tässä nyt viisi valmista lokerikkoa. Olen joutunut kysymään useampaan kertaan itseltäni, mitä päässäni on oikein liikkunut hankkiessani nämä kaikki. En ole vieläkään löytänyt vastausta.


Viimeisiä tälle keväälle: whispering spring kaulakoru. Hopeaa ja vihreää fluoriittia. Korun alin osa on kieputeltu ja patinoitu mustaksi.


Dreaming korvakorut keishi helmistä ja mystic kvartsista. Korut olivat minulle liian bling ilman patinointia, joten jäävät mustaksi. Kivissä on selvä siniseen vivahtava sävy, jota en saanut vangittua kuvaa. Nämä korvakorut ovat oikeasti paljon kauniimmat luonnossa kuin tässä kuvassa.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Lisää rasioita



Nämä ovat origami rasioita, tekeminen oli todella hauskaa ja rentouttavaa. Suosittelen :)
Kuvaamiselle pitäisi keksiä taas jotakin, kuvat ovat aina joko pimeitä tai ylivalottuneita. Kirkas ilma saa minut näköjään hämilleni.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Lahjarasioita ja jotakin muuta


Innostuin eilen tekemään itse lahjarasioita. Tässä ensimmäisenä edellisen postauksen koru oman rasiansa kanssa.




Sky Blue: kieputellut hopeakorvakorut, jotka ovat saaneet vahvan patinan pintaansa. Keskellä kivinä sky blue topaasit.




Ja niitä rasioita. Ensimmäistä ähersin varmasti tunnin verran, kyllä se hieman siitä helpottuu, kunhan pääsee vauhtiin. Tässä alkuun muutamia romanttisella kukkakuosilla, pohjissa on pallokuvio. Lisää on tulossa, innostuin kyllä sen verran, että ajattelin kokeilla myös erilaisia malleja jatkossa. Näihin rasioihin otin mallia täältä. Muita malleja löysin vanhasta häälehdestä, pitää testailla.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Yltiöromanttista


LaBelle: Lähestyvä kevät ja kesä saa minut aina romanttiselle tuulelle. Asiaan vaikuttavat heräävä luonto ja lähestyvä hääkausi. Tässä runsaampi rannekoru makeanvedenhelmistä (mauve, erikokoiset). Keskellä korua on ruusukvartseista tehty kukka.