lauantai 19. joulukuuta 2009

Iloista Joulua!




Päivittäminen on jäänyt vähälle sairastumisien ja muiden kiireiden vuoksi loppuvuoden aikana. Tässä joulutoivotukset Oregonin aurinkokiven kera. Tämä on yksi ehdottomista suosikeistani ja ollut hieman vaikea löytää viime vuosina. Nyt sitten täytin varastoni sen ollessa mahdollista. Kuvassa on neljä nauhaa esimerkkinä eri sävyistä. Etummaisena on arvokkain kolmivärinen kivi. Seuraavana oma suosikkini, voimakkaan lohenpunainen kivi. Sen takana keskivahvan kiilon omaava punaisen persikkainen kivi ja taaimmaisena samppanja aurinkokivi tai kuten olen kuullut sitä myös kutsuttavan, timantti aurinkokivi.
Oregonin aurinkokivi kuulu labradoriitteihin, joten en ihmettele oma innostustani siihen, olenhan hulluna myös labradoriittiin. Kiveä löytyy useissa värisävyissä, edullisimpana lähes kirkkaista samppanjaan. Arvokkaamat kivet vaihtelevat persikan, aprikoosin, oranssin, punaisen ja syvän punaisen väreissä. Kalleimmat ja harvinaisemmat kivet ovat eri vihreän ja tealin sävyisiä. Usein yhdessä kivessä voi esiintyä useita sävyjä.
Korupäivityksiä en ennen joulua enää tee, palataan niihin joulun jälkeen.
Ihanaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille lukijoille!!!

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Butterfly


Kuvia en ole viitsinyt viime aikoina ottaa. Ulkona on liian pimeää ja väliaikaiseen asuntoon en ole viitsinyt alkaa kuvauspaikkaa edelleenkään rakentamaan. Mutta tässä yhdet valmistuneet korvakorut, huonolla valolla valokuvatut tosin. Käyttäkää siis reilusti mielikuvitusta!



Butterfly: kieputellut ja patinoidut hopeakorvakorut, joissa on safiirikukat (oranssi, keltainen, punertava). Safiirithan ovat luonnossa paljon kirkkaammat kuin näissä kuvissa. Pidän näistä mielettömästi ja muitakin samalla ajatuksella tehtyjä korvakoruja on valmistunut sekä on valmistumassa.